Niin kasvatus– kuin harrastuspuolellakin olen vielä aivan lapsenkengissä, viisi vuotta harrastamista ja muutama pentue ei vielä suurtakaan sankaria tee. Mutta oppia ikä kaikki, välillä asiat kerrataan sujuvasti ja välillä opitaan kipeästi kantapään kautta. Apua saa onneksi aina, niin ystäviltä kuin vanhemmilta ja fiksummilta kasvattajilta, kursseilla ja koulutuksissa, loppupeleissä myös netistä, kirjoituksista ja ihan puhtaasta ajatuksenväännöstä erilaisten ihmisten kanssa. Mutta kokemusta ja aikaa parempia opettajia ei ole, eikä kukaan myöskään näe yhtä hyvin sitä ikiomaa visiota mitä kaikilla kasvattajilla on. Mikä sitten on minun visioni? Alempana tekstissä yritän sitä hieman selventää.
Kasvattaminen myöskään harvoin (tai koskaan) on mikään lyhyen hetken projekti, vaan jokainen pentue on tähtäys siihen "parempaan". Täydellisyyteen voi aina pyrkiä, mutta sinne pääseminen taitaa olla se tavoitteista mahdottomin. Tärkeää on minusta seurata järkeä, miettiä tavoitteet fiksusti ja mennä sinne omia teitä pitkin, ei kopioiden muita tai seuraamalla pelkästään muiden ajatuksia. Myöskään ei pitäisi ikinä langeta tulosten ja titteleiden viidakkoon, vaan tutustua siihen koiraan ihan puhtaalta pöydältä yksilönä. Virheitä on joka koirassa, joten jokainen pentue pitäisi valita tutustumalla tarkasti vanhempien hyviin ja huonoihin puoliin, ja tehdä niistä rakentava kokonaisuus mikä vie taas askeleen eteenpäin kohti tavoitetta. Kasvatuksessa ja pentua valitessa pitäisi myöskin hyvin isona asiana pitää mielessä koiran tausta, sillä suku tekee koirasta mitä se on ja antaa osviittaa mitä se periyttää.
Potentiaalinen harrastuskoira, joka menee sujuvasti kotona ja muualla maailmalla matkassa. Helposti sanottu, mutta miten siihen päästään onkin jo aivan toinen asia.
Ehkä kovia sanoja, mutta minusta jokaisen harrastuskoiria mainostavan kasvattajan olisi syytä myös harrastaa itse. Se on lopultakin aika iso tietomäärä, mikä jää koirasta puuttumaan, jos sen kanssa ei tehdä mitään. Millä se toimii, miten rakenne kestää rankan treenin, mikä motivoi koiran tekemään, millä se jatkaa sitten kun alkaa väsyttämään, vai jatkaako ollenkaan. Hyvän harrastuskoiran voi kuitenkin varmasti saada myös harrastamattomalta kasvattajalta.
Itselleni tämä tie on ollut helppo ja "ainoa oikea", ensimmäinen koirani tuli suoraan harrastuksia ajatellen, kasvatusmietteet pysyivät silloin vielä piilossa. Ja mitä enemmän harrastaa, sitä enemmän siihen jää koukkuun, pelkkä tieto jalostuksen takia ei riittäisi kyllä motivoimaan. Jalostuksessa ei voi aina valita suoraan koiraa, jolla on tuloksia, mutta ainakin voi huolehtia siitä että omista koirista löytyy tietoa myös harrastuspuolelta, toivon mukaan myös sijoituskoirista.
Mitä sitten lause potentiaalinen harrastuskoira sisältää? Lähtötekijöissä vietikkään koiran, joka on helppo motivoida keinoilla kuin keinoilla (taisteluhalu, ahneus, työmotivaatio itsessään, miellyttämisenhalu), kestää mainiosti eri tilanteet ja äänet, on avoin, vilkas ja tarpeeksi hyvät hermot pitämään koko paketti koossa. Koira joka on aina valmis toimintaan. Itselleni on erikoisen tärkeää helppo motivoitavuus ja halu tehdä ohjaajan kanssa töitä. Liiallinen vilkkaus, hermostuneisuus ja iso terävyys ovat välteltävien ominaisuuksien listalla.
Collieta ottaessa (varsinkin harrastuskoiriin tähtäävästä pentueesta) tulisi aina pitää mielessä ettei välttämättä ensimmäisenä saakaan sitä Lassieta mikä osaa kaiken ja käyttäytyy aina siivosti opettamattakin. Voimakkaat harrastuskoiran ominaisuudet saattavat tehdä varsinkin nuorista uroksista murrosiässä ajoittain vaativia, ja tällöin myös kotikoiralle tulisi uhrata se oma aikansa jotta koirasta saisi yhteiskuntakelpoisen laumanjäsenen. Valitettavan usein kuulee collieista, jotka vaihtavat kotia ns. ongelmakoirina, vaikka ainoa mitä ne olisivat tarvinneet olisi ripaus hallintaa. Jokaisen koiran kanssa on aina omat ongelmansa, minusta pelkkää kotikoiraakin ottaessa tulisi olla valmis peruskouluttamaan koiransa ja uhraamaan sille sen vaatima aika. Pidemmän päälle se maksaa varmasti itsensä takaisin.
Hyvää kotikoiran luonnetta en juuri lähde erikseen mainitsemaan, sillä minusta yllämainitut harrastuskoiran ominaisuudet tekevät koirasta myös hyvän kotikoiran. Se on avoin, tekemisissä aina mukana, rohkea. Hyvähermoinen, osaa rauhoittua, kestää eri tilanteet, paikat ja äänet. Arkaa, panikoivaa, ääniherkkää ja pelkopurijaa ei tahdo kukaan.
Terve koira lauseena sisältää minusta kaiken – luuston, yleisterveyden, vatsankestävyyden, herkkyydet, allergiat sun muut. Unohtamatta myöskään tervettä, kestävää rakennetta, mutta siitä vielä erikseen alempana. Harva koira elää koko elämänsä aivan täysin terveenä, mutta siinä vaiheessa jos koiralla on jatkuva lääkitys, sillä on haittaava vaiva jota joudutaan ehkä operoimaan, luustovika, parantumaton/periytyvä sairaus – silloin sen kyllä voi hyvillä mielin jättää pois jalostuksestakin. Pelkkä paperitieto lonkista ja kyynäristä ei riitä.
Yleisesti ottaen collieilla on maine, että herkkävatsaisuus kuuluu rotuominaisuuksiin. Tälläinen luulo on erittäin valitettavaa, ja kasvattajien olisi mietittävä mistä tälläinen maine on ansaittu ja miten siitä pääsee eroon.
Kestävä, terve, tasapainoinen. Jos jostain pitäisi karsia, niin ensimmäisenä pienistä yksityiskohdista (kevyet korvat, onko stoppi täysin oikealla kohdalla etc.). Fyysinen voima ja jäntevyys, hyvä liike ja kokonaisuudessaan silmää miellyttävä tasapainonen rakenne ovat tärkeitä.
Hienoja sanoja ja ajatuksia on helppo kirjoittaa, karu käytäntö tuo aina uuden vinkkelin asioihin yrittää miten kovasti tahansa. Kaikenkaikkiaan ylläolevan jaarittelun visiosta on helppo tiivistää yhteen sanaan – tasapaino. Sairaalla koiralla ei tee mitään, ei luonnevikaisella, ei koiralla jonka rakenne pettää alkumetreillä. Kokonaisuudessa kaikki kolme asiaa kulkevat käsi kädessä. Jalostuskoiraa katsoessa on myöskin ymmärrettävä se, että jokaisessa koirassa on varmasti erilaisia virheitä, niin luonteen, terveyden kuin rakenteenkin suhteen. Täydellistä koiraa ei ole. Virheet ja hyvät ominaisuudet on vain punnittava, valittava uros huolella ja toivottava parasta.
Sukutauluja ajatellen haluan säilyttää jatkuvasti pienen linjauksen, välillä tehden radikaalimpia ulosvetoja tai kertauksia. Jatkuvaa voimakasta sisäsiitosta en halua tehdä, vaan säilyttää geenipohjan laajana. Toivoakseni tämä tuo käytännössä kantaan lisää elinvoimaa ja vähentää sairausriskejä. Myöskin voimakkaammat kertauksen suunnittelen huolella ja pyrin välttämään suuria riskikertoimia.
En halua myöskään pitää "kaikkia munia samassa korissa", eli mieluummin sijoitan useamman koiran vaikka samasta pentueestakin, ja karsin jatkoon vain mielestäni siihen kelpaavat.